Mies on rakas, ihana ja ärsyttävä.

Pakko kirjoittaa vielä lyhyesti lisää. En nimittäin ole varmaan vielä maininnut, että mulla on ihana mies. Se antaa mun rauhassa olla oma taiteellinen ja itsensäpaljastuvimmainen itseni, vaikka sitä ei voisi vähempää kiinnostaa mikään fb, twitter tai bloggailu. Mies on Pohojanmaalta; jämpti, suoraselkäinen ja luotettava. Se hoitaa meillä lasta öisin, kun mä nukun autuaasti lapsen pienet piippailut läpi ja on muutenkin muksun kanssa todella mainio. Sen lisäksi mies on aika hottis ja isokokoinen. Mies ei saa olla mikään tuulenpieksämä vinkuheinä, vaan siinä pitää olla massaa ja asennetta. Kaikkia löytyy.

Lisäksi mies on rauhallinen. Minä olen äkkipikainen. On ihan mainiota, että on olemassa tasapainottava voima, joka tasoittaa suurimmat purkaukset. Minä nimittäin olen avannut puukolla lapsen matkasängyn reunojen päällä olevat pehmusteet (lapsi ei ollut matkasängyssä silloin, toim.huom.), koska en saanut sänkyä kasattua. Ajattelin, että selvitän homman, kun näen sen mekanismin. Siinähän täytyy olla jotain vikaa! Kun en keksinyt vikaa ensimmäisessä lukossa, puukotin auki sängyn toisen pään. Vika jäi edelleen epäselväksi, sänky näyttää...hmmm...hieman erikoiselta ja hermot kiristyi äärimmilleen. Kuten arvaatte, mies ei ollut mukana sillä reissulla, vaan paikkasi sängyn sitten kotona roudarinteipillä.

Kerran imuri alkoi myös vittuilla, eikä suostunut kelaamaan johtoaan auki. Yritin soittaa miehelle, että missä meillä on joku tällainen fu*king kuusiokulma-avain, mä avaan tän imurin ja kiskon sen johdon sieltä helevettiin! Mies ei vastannut, soitin isälle. Isä oli hetken hiljaa ja sanoi: "Eiköhän me odoteta, että se sun miehesi tulee töistä. Ota siksi aikaa jatkojohto." Rupesin nauramaan, koska en raivopäissäni ollut tajunnut, että totta, jatkojohdolla pääsee jo pitkälle. Olin juuri sitä ennen ravistanut imuria siitä johdosta roikottaen, joten seuraava vaihtoehto olisi vissiin ollut sitten taas se puukko. Mutta on siis hyvä, että perheessä on vastavoimia. (Arvatkaas muuten, kumpaan tyttäreni luonne näyttää tulevan. Uuujee...)

Mutta se, miksi nyt oli pakko jakaa tämä aihe tänne blogiin, on miehen ärsyttävin puoli. (Jota kaikki naispuoliset kaverini pitävät vain hyvänä puolena, sitäkin.) Se nimittäin on erittäin..hmm..järjestelyvimmainen. Minä saatan jättää esimerkiksi sakset ja liimapuikon pöydälle, kun askartelen jotain, ja koska olen jatkamassa sitä hetken kuluttua. Kun tulen takaisin, sakset ja liimapuikko ovat hävinneet. Mies on kuljettanut ne omille paikoilleen. Usein muutkin tavarani seilaavat uskollisesti "omille paikoilleen". Aina "omat paikat" eivät suinkaan ole siellä, missä minä kuvittelisin niiden olevan. Joten joskus täytyy yrittää ajatella kuten rakas mieheni ja metsästää sitten puuttuvia asioita. Usein ne löytyy, joskus eivät. Kuten tyttären pipo. Tytöllä on yksi hyvä pipo, jota voi käyttää päikkisten aikaan. Nyt pipoa ei löydy mistään, koska mies on siivonnut sen jonnein. Huoh. Täytyy ostaa lisää pipoja, jotta mies voi piilotella niitä sitten ympäri asuntoa, jotta joku niistä löytyy tarpeen vaatiessa.

Toisaalta, en haluaisi, että meitä olisi kaksi samanlaista hujanhajakkia tässä perheessä. Natisen vaan nyt tästä aiheesta, koska kummempaa syytä motkottaa ei ole. Ei meillä vissiin asiat niin kauhean huonosti ole. :)

Äiti ja lapsi kävivät täällä leikkimässä.