Sarvikuono olohuoneessa

Eternal nuha. En tajua, miten flunssat ovat nykyään sellaisia viikko tolkulla kestäviä sitkutustaisteluita? (Ehkä siksi, ettei nykyään saa enää olla saikulla "vain" flunssan takia?) No joo, nuha on nyt edelleen päällä ja mulla on 4 päivää aikaa hankkiutua siitä eroon. Sen jälkeen nimittäin on meidän kauan odotettu Dublinin matka armaan aviomiehen kanssa. JA mä en aio olla flunssainen siellä. Joten ei muuta kuin sarvikuono kauniiseen käteen ja suolavettä sieraimiin!

Se on kyllä tosi ällöttävää puuhaa. Suolavesi nenässä ei ole mikään maailman vekkulein asia. Mutta kaiken sitä kestää, jos se auttaa tähän tukkoisuuteen! Mä vannon oikeassa elämässä Otrivin Mentholin nimeen (Tuttavallisemmin "wasabia nenään"), mutta nyt se tän raskauden takia ei oikein ole vaihtoehto. Lääkäri sanoi, että Nasolin on ollut markkinoilla sen verran kauan, että sitä voi käyttää ohjeen mukaan raskaudenkin aikana, mutta tää 2 viikkoa kestänyt tukkoisuus alkaa nyt hieman mennä turhan pitkälle. Mun suosikki nenäkannuilutilanne oli sellainen, että olin tehnyt vähän turhan tiukan suolaliuoksen ja kun kippasin sen nenään, niin pää räjähti. Mutta toisaalta: eipä kiusannut nuha enää sen jälkeen. Joudun ehkä tekemään nyt samat ennen Dublinin matkaa, jotta limakalvot saa shokkihoitoa?

Tässä tarkemmin siitä: http://www.verkkosivuapteekki.fi/Sarvikuono-nenaehuuhtelukannu

Viikonloppu oli muuten aika rauhallinen. Käytiin vähän Hoplopissa, lastenkutsuilla ja mä kävin istumassa iltaa rakkaiden tytsien kanssa. Lisäksi saatiin vihdoin ja viimein järkättyä vierashuone/työhuone sellaiseen kuntoon, ettei se ole vain romukasa. Kauheasti kamaa meni taas roskikseen ja siltikin lisää säilytystilaa pitäisi saada. Kaikkea sitä ihminen hätäpäissään jemmaa!? Huuto.net on saanut taas paljon kampetta myyntiin ja ihan hyvin siellä sitä eteenpäin näyttää liikkuvankin. Jos vain jaksaisi mennä vielä jossain vaiheessa kirppikselle, niin himan tilanne voisi näyttää vielä paremmalta. Samalla kun sitä raivaa sisustusta, sitä raivaa päätään.

Asioita, joita ei voi ymmärtää

Koska kansalla pitää olla sirkushuveja, se mielellään seuraa jonkun surullisen hahmon elämää mediassa. Kuten nyt vaikka Johanna Tukiaisen. Nyt tosin Johannan tähti on ollut laskussa, sillä mitään uutta ja mielenkiintoista ei tapahdu, jotta kansa voisi päivitellä sen edesottamuksia. Uusin tulokas täyttämään tätä koloa on Jussi Parviaisen 19v. (tssiii-sus!) lapsivaimo Saana Parviainen. Miten voi olla, että näitä vajakkeja riittää tunkemaan julkisuuteen?! Jussi on itsekin aivan sekaisin ja se morsmaikku vielä enemmän sekaisin! Miksi ne haluavat levitellä itsestään ja elämästään teksti ja kuvamateriaalia kaikelle kansalle? Argh. Mua ahdistaa suunnattomasti ajatus sen Saanan tyttärestä, joka saa jossain vaiheessa väistämättä eteensä kaikki äitinsä edesottamukset. Jos sitä tyttöä ei kiusata hengiltä (tai jos siitä ei se pahin kiusaaja tule), niin jo on ihme.

Mutta onhan näitä, niitä tulee aina vuorotellen joku pimatsu (tai vanha äijänkäppänä) julkisuuteen tiesmillä verukkeella. Se kestää aikansa ja sitten Seiskaa myydään taas ihan eri ihmisen turvalla varustettuna. Mutta ei se silti lakkaa hämmentämästä, että miksi ne sinne lehtien palstoille ja nettiin haluaa mennä? Tai ehkä masokismiakin on montaa sorttia, who knows.

Mahakas

Maha antaa mulle armoa vartalon suhteen. Kun on pötsi, mä voin ihan hyvin pukeutua tiukkaan mekkoon, jota en tekisi ilman mahaa. Sitä on niin itsekriitinen, kun painaa 64kiloa. "Tuolla on liikaa ja tuolla liian vähän." Kun painaa 84 kiloa, niin se on aika sama, miten kurvit asettuu. Jännä juttu. Tänäänkin olin töissä tiukassa (mutta mukavassa) mekossa, jossa ei paljon piiloteta levennyttä lantiota tai kertyneitä kurveja. Mutta se ei haittaa, olen vaan ihan tyytyväinen pallero.

Ei se silti tarkoita, ettenkö mä vallan riemumielin luovu tästä kilomäärästä, kun aika koittaa. Itseasiassa voisin kirjoittaa laihdutusoppaan ihan sillä perusteella, miten kilot synnytyksen jälkeen lähtivät. 17 kiloa kolmessa viikossa! Haha, sitä odotellessa. Nyt ollaan menossa ehkä jossain kilolukemissa 74, joten matkaa tonne 84:seen on vielä. (Ja sen yli.) Hippadippa, missäs sitä pullaa oli? :D

Note to myself

Pitkän hiljaisuuden jälkeen on pakko avautua. Avautumisen perussyy on punainen väri. Mutta kertaan sitä ennen muutaman elämääni liittyvän uuden asian. Meille meinaan tulee toinen mukula! Toinen tyttö saapuu maailmaan 23.2. (Ja salettiin just silloin tai vähän ennen, koska onhan se kuitenkin aina-ajoissa-olevan äitinsä tytär.) Voin niin huonosti 3 ekaa kuukautta, että kaikki ylimääräinen karsiutui, myös siis bloggaaminen. Mutta nyt olo on taas mainio (ja paksu), joten yritän taas jatkaa blogin ajan tasalla pitämistä. Ehkä se nyt siirtyy taas remppablogista lapsiblogiksi, mutta so be it.

Mutta takaisin punaiseen. Mulla on siis mun hienon mustan keesitukan jälkeen ollut tilanne, että päätin päästä eroon mustan värjäyskierteestä ja kävin värinpoistossa. Tukasta tuli aika tavallinen lyhyt tyttötukka ja se jokseenkin harmitti mua. Lisäksi värinpoisto on niin vihoviimeistä hommaa, sillä se oma ruskea, joka tilalle laitettiin, ei pysynyt siinä! Mun piti laittaa sellaista ruskeaa maskia tukkaan koko ajan ja silti se oli taas laikukas parin päivän päästä. Oh well, ei muuta kuin taas kampaajalle.

Mutta sitten tapahtui jotain, mitä mä en oikein ymmärrä. Pointti oli siis se, että lyhennetään sivuja ja voidaan hieman kikkailla vaikka jolllain tehostevärillä (VIRHE!), joten kun mä lähdin kampaajalta, mulla oli PUNAINEN tukka. Joka oli siis takaa violetti. Mitä helvettiä?! Sinne piti siis tehdä punaisella sellainen raita joukkoon (josta olisin tarvittaessa sitten päässyt eroon helposti värjäämällä sen.) ja muuten pitää lookki suht normina. No punaista sävyä laitettiin joka paikkaan, "jotta se ruskea hieman taittaa punaiseen". No my ass, koska mulle oli tehty aikaisemmin värinpoisto, (josta kampaaja oli tietoinen), se imaisi väriä huolella ja mulla olin pinkki-puna-violetti tukka. Voi hevonvitunhumppa. Lisäksi tukassa oli "vekkuli" muotoilu takana, sellainen omituinen v-siili. Mies sanoi, että muistutan Prodigyn laulajaa siinä Firestarter-biisissä. Mä olin tyrmistynyt.

Mutta jotenkin en siellä kampaajalla saanut sanaa suustani (pakokauhu vai paniikki, tiedä häntä?!) Joten tulin kotiini ja hetken aikaa itseäni koottuani sain miehen leikkaamaan sen "takaveen" helvettiin koneella ja nyt mulla on siis lyhyt tukka sivuilta ja takaa. Keskellä on onneksi vähän massaa ja kohta sekin on takaisin tummanruskeana, kiitos kaupan väriaineiden. Joten kaiken kaikkiaan tää oli aika kallis kampaajareissu: 120e leikkaukseen ja väriin + 13 e kaupan väriin. Onneksi mies ei veloittanut kampaajapalveluistaan mitään.

Mutta ihan näin jatkossa, tässä on mulle lista printattavaksi kampaajakäyntiä varten:
-EI PUNAISTA (Ei missään muotoa. Ei tehostevärinä, ei ruskean joukossa, ei missään.)
-EI kampaajalle vapaita käsiä niskan muotoilun suhteen. Vaadi nähdä lopputulos myös leikkauksen välissä.
-EI erikoisratkaisuita.
-SUU auki, jos tulos ei miellytä.

Jos näillä vaikka ensi kerralla saisi ruskea, tavallisen tukan.