Tullos lumi!

Oi lumi, missä lienet? Tää ainainen sade ja kurja sää alkaa pikkuhiljaa tympiä. Lisäksi lapsen kanssa puistoilu on todella ankeaa tihkusateessa. Pikkumuijalle saa pukea päälle kaiken maailman kurasetit ja se on rapainen nenänpäästä varpaisiin asti. Jostain syystä kurja sää ei tosin tunnu mukuloita haittaavan? Ehkä se onkin siis aikuisiän asennevamma, että sadesää on hanurista? Ja kyllä, mulla on kaiken maailman goretexit päällä ja pipot päässä, että pukeutumisongelma se ei ole. Se on vaan aika borea seisoa siellä leikkipuistossa, kun mukula painaa menemään pitkin rapakkoja.

Ainoa ratkaisu tähän on vertaisseura. Että joku muu mamma kärsii siellä yhtä lailla ja voi sitten sen kanssa jutustella sadesään kurjuudesta. Onneksi asumme nykyään lähellä entistä asuinaluettamme ja samat mamat voi valjastaa leikkiseuraksi kuin ennenkin. Sillä on aika puuduttavaa yrittää jutella jonkun kanssa, joka on aivan eri aaltopituudella kuin itse on.

Mutta lumi helpottaisi tilannetta. Voisi tehdä lumiukkoja, -lyhtyjä tai vaikka vaan lumipalloja takapihalla. Sitten voisi pulkkailla ja pimeys ei iskisi kimppuun klo 15.00! Joten mikäli yhtään toivetta saa yläkertaan esittää, niin nyt sitä lunta tänne, perkele!

Polla hajoaa

Olen varmaan jo aikaisemminkin tilittänyt, että mua ei ekan muksun jälkeen vaivannut raskauden jälkeinen masennus lainkaan, vaan lähinnä raskauden aikainen masennus vaivasi! Ja nyt tää on taas pahempana tän kakkosen kanssa. Voi helevetti, että ottaa päästä. Kakkonen on tuonut lisämurheita, joita ei ykkösen kanssa ollut laisinkaan ja ne on lisänneet vitutuksen alati kasvavaa määrää.

Esimerkiksi uutena kivana juttuna on se, että nenä on koko ajan tukossa. Siis ei sillai vähän ja tuhisemalla, vaan huolella. Joka aamu mä herään tukossa. Joka päivä on pakko yrittää saada se jollain konstilla auki ja lääkärin määräämä kortisoonisumute on aivan yhtä tyhjän kanssa. Myöskään sarvikuonottelu ei auta. Ja se on jotenkin aika tärkeää ihmiselle, että saa hengitettyä. Hermo menee. Onneksi pahimpaan hätään on Nasolin ja Otrivin, joita molempia saa lääkärin määräyksellä käyttää ohjeen mukaan, vaikka onkin raskaana. Mutta en malta odottaa, että saan taas hengitettyä normaalisti.

Sitten on epämääräinen kutitus pohkeissa. Miten voi kutittaa niin kuin olisi kirppuja (joita ei siis todellakaan ole!) ja miten mikään raapiminen ei auta siihen. Tai noh, kyllä se lopulta muuttuu kirvelyksi, kun kynsii jalat auki. Ihan kauheen fiksua. Olen yrittänyt nyt olla kynsimättä, koska jos sääriin jää ikuiset arvet, niin en ehkä ikinä anna itselleni anteeksi. Sen verran turhamainen sitä on säärieni suhteen, jotka tosin ovat nyt kuin pölkyt.

Massa. Tätä massaa vaan tulee! Terkkarin mukaan määrä on nyt "sellaista kiloa viikossa". Siis mitä helvettiä! Mä olen 98kg, kun mukula tulee maailmaan! Ei kristus, alan nukkua alakerrassa, koska en pysty enää lyllertämään ylös portaita!

..Paitsi etten voi nukkua alakerrassa, koska mun motoroitu sänky on yläkerrassa. Ja nukkumaanhan ei pysty ollenkaan, ellei ole lähes istuma-asennossa. Uusi lääke onneksi blokkaa närästyksen (siis sen happamuuden), mutta toi kaveri on potkinut mun kaikki sisuskalut niin ylös, että jos yritän olla vaakatasossa, saan nieleskellä koko ajan oksennusta. Ihan superjees.

Mä en mahdu kohta mihinkään vaatteisiin ja joudun lähtemään synnyttämään alasti. On siinä näky, kun mies ajaa perhebemarilla alaston ja helevetin kiukkuinen muija etupenkillä kohti Kättäriä! Saattaa näyttää huvittavalle, mutta voin kertoa, että siitä on huumori kaukana!

Lisäksi mikään tico-tico-erotico on kaikista yllämainituista seikoista johtuen todella kaukana "my favourite things"-listalla. Ja paikathan siitä tulee kipeäksi! Ja suutele siinä sitten kultsukkaa, kun nenän kautta ei saa henkeä! (Puhumattakaan muista nenähengitystä vaativista asioista!) Joten on se luojan lykky, että laskettuun aikaan on "enää" se 8 viikkoa. Tässä hajoaa kohta polla!

Mitä Eeva edellä...

Jouluähky. Liikaa jouluruokia. Perusmoga. Mutta tän pötsin kanssa se on moga ylipäätään, kun nyt ne kaikki safkat nököttää tossa kaulan alla. Siis siltä se ainakin tuntuu. Mukula työntää sisuskalut ylös ja kaikki on jotenkin lysyssä kaulan alla. Kiva olo. Mutta hei, tänään on se päivä, kun laskettuun aikaan on ALLE 2kk. Mutta ikuisuudelta se tuntuu. Edelleen.

Jouduin jäämään tosiaan saikulle korkeiden verenpaineiden ja muiden heittelevien arvojen takia. Mutta nyt kun kävin ennen joulua testauksissa, niin verenpaineet olivat laskeneet! Jee! Loma siis tekee tehtävänsä. Mutta on tää kropalle kyllä aika koetin. Hirvee lisämassa, hemoglobiinit aivan pohjalla, verenpaineet taivaissa, kunto nollissa ja niin edelleen. Montakohan kertaa tän jaksaa käydä läpi?! Toki voisi olla se nainen, joka ottaa vain 8 kiloa extraa raskauden aikana, mutta ihan sellaisia kortteja ei ole tänne jaettu. Joten täytyy funtsia, että kuinka monta kertaa tämän jaksaa. Noh, kun saisi ton seuraavan maailmaan, jotta voisi palata taas omaan kokoluokkaan. Tai edes lähelle.

Tammikuussa on synnytyssuunnittelu. Viimeksi meinasi henki lähteä (sekin vielä!), joten nyt mahdollisiin komplikaatioitioihin yritetään varautua etukäteen. Ainakin ne varmaan varaa sinne verta ja kenties sitä verta hyydyttävää lääkettä? On tää kans. Tässä sitä vapaaehtoisesti ollaan taas tallustamassa kohti tuntematonta. Se joka sanoo, että synnytys on pala kakkua, on väärässä. Se on joka kerta oma shownsa ja täysin arpakauppaaa, miten siinä käy.

Ainoa, mitä siinä oikeastaan odottaa, on ilokaasu. Mahtavaa kamaa! Viimeksi sain hyviä halluja siitä aineesta! Kuulin, että oma ääneni muuttui sellaiseksi nakkenakuttaja-soundiksi ja pahoittelin asiaa miehelleni. Mies totesi tyynesti, että mun ääni on ihan samanlainen kuin ennenkin,eikä kuullosta yhtään oudolta. Seuraavaksi kuulin, että mies nauraa mun darthwader-look-alike-maskille ja käskin se lopettaa nauramisen, kun muhun sattuu! Siinä vaiheessa mies alkaa olla jo hieman huolissaan ja toteaa, ettei todellakaan ole nauranut mulle! Lisäksi kuulin äitini tulevan synnytyshuoneeseen ja totesin myös miehelleni, että miten näin kännissä päästetään ylipäätään synnyttämään! Ehdotin myös, että hankitaan ainetta kotiin ja kiskotaan kylmää valkoviiniä ja ilokaasua illan ratoksi! Kerrassaan mainiota kamaa siis! Mutta ei se yksin ollut oikotie onneen, kyllä mä epiduraalin nimeen vannon myös. Kärsimys ei kaunista ketään, joten kaikki avut kehiin, kun lasta saattaa maailmaan, sanon minä!

Mutta huomaan, että mitä lähemmäs h-hetki tulla tepsuttelee, sitä enemmän sitä kelailee itse sitä tapahtumaa. Ei se mikään kahvilla käynti ole. Varmaan ajatus kaiken perumisesta käy kerran jos toisenkin mielessä siinä vaiheessa, kun supistukset parin minuutin välein tulee. Huh. Joten so far so good: mahassa on lapsi ja kasa kinkkua. Tällä mennään. Hauskaa joulua kaikille!

Verenpaineen laskua

Jouduin saikulle kohonneiden verenpaineiden takia ja olen hoitanut asiaa sisustamalla! Mikään ei niin laske verenpainetta kuin asioiden loppuunvieminen kotona. Tässä uusimpia kuvia!


Ihana naulakko Perobasta, joka on odottanut paikkaansa. Nyt viimein eteisessä!


Näitä taloja olen vaaninut netissä jo jonkin aikaa. Ne ovat vaan aika hinnoissaan. Sitten kuulin, että tätini oli löytänyt vastaavia Ylivieskasta Kärkkäiseltä! Ja tietenkin paljon edullisemmin kuin stadissa. Joten ei kuin matkahuollon kautta kotiin!




Työ/vierashuone on kanssa viimein valmis. Tervetuloa yökylään!

87 ilon kiloa

Mä painan 87 kiloa. Helmikuussa painan 97. Miettikääs sitä, kukkakepit! On sellainen olo, että voisin suunnata samantien sumotatamille heittelemään niitä sumopainijoita tieltäni. Tietenkään massa ei ole keskittynyt mitenkään järkevästi, vaan kaikki on sijoittunut pakin lisäksi takapuoleen ja reisiin. Okei, on sitä yläkroppaankin siunaantunut. Arvatkaa mistä sen tietää? Kun rintsikoihin pitää ostaa sellainen jatkokappale! (Kuppikokoon homma ei arvatenkaan ole vaikuttanut, koska läskillä on huumorintajua!) Lisäksi sen huomaa siitä, että bussin rytkyttäessä kuoppiin, mun selän (!) liikaliha hytisee. Voe *ittu mä sanon! Tää on tätä raskauden auvoa!

Okeiokei, mä en ole pullaan kyllä sylkenyt, joten osittain on omaa syytä. MUTTA ei kaikki sentään: ekassa raskaudessa mä tsemppasin ja söin fiksusti. Sen lisäksi liikuin ja olin muutenkin perin asiallinen. Ja kah: lihoin 23 kiloa! Joten nyt ajattelin, että paskaaks tässä, tankki musta tulee kuitenkin, joten ollaan sitä sitten huolella. Ja raskaana ruoka on yksi ainoista sallituista nautinnoista, joten nautittu on!

Ohessa on kuva. Se on sellainen huumoripläjäys, että pois alta. Siinä on mun kesäkuun farkut, tuumakoko 28/34. Sitten siinä vieressä on mun toissapäivänä ostamani hipsters-alushousut. Kokoa XXL. Mä olen aina miettinyt, että kuka niitä laardialkkareita ja käyttää ja kas: nyt se selvisi. Se olen minä satakiloisena! Tää on sellainen huutonaurun paikka, ettei paremmasta väliä! Pakko nauraa, koska muuten tästä ei selviä hengissä.

Mä hengitän syvään ja alan miettiä kauppaa, josta saa kokoluokkaa xxxl. Ja mietin sitä ihanaa nelikiloista punkeroa, jonka väännän maailmaan helmikuussa. Sen on pareen olla sitten se maaailman helpoin vauva, joka syö ja nukkuu. Äiti on tehnyt parhaansa, että ruokkii mukulastaan onnellisen ja tyytyväisen. Amen.

Kun vanhaksi elää..

..voi mennä kuuntelemaan Philomela-kuoroa Temppeliaukion kirkkoon vanhempien kanssa lauantai-iltana. Mä olen viimeksi käynyt joulukirkossa kuuntelemassa lauleskelua 80-luvulla, mutta nyt oli taas ihan ok käydä fiilistelemässä Varpusta jouluaamuna. Mä voisin hieman olla huolissani itsestäni, että tää on parasta, mitä mä lauantaihini keksin, mutta sitten tajusin: it's not the age, it's the state. Raskaana on vähän hankalampi hippasta pikkujouluissa kuin istua kirkossa. Huh sentään! Melkein jo säikähdin. ;-)

Mutta joo, kauniiltahan se kuoro kuullosti ja mulla laulaa yksi hyvistä ystävistäni siinä, niin se on itsessään jo hyvä syy lähteä. Mutta ehkä seuraavan kerran sitten taas joskus 2040-2050 hujakoilla?

Sulaa hulluutta (eli väsynyt äiti tilittää)

Joskus tuntuu, että on sulaa hulluutta tehdä lapsia. Sulaa hulluutta se on silloin, kun tuo pirun ipana herää kertaa yössä ilmoittamaan, että a)peitto on huonosti b)haluan vettä c) haluan teidän viereen nukkumaan d)joku muu diipadaapa-syy! Voi saatana, mä sanon. Jos se ei saa, mitä se haluaa, se huutaa kuin palosireeni. Ja lähtee alakertaan, koska on "jo herännyt". Ei sitä oikein sänkyyn voi sitoakaan, joten sitä sitten silmät ristissä ilmoittaa, että "Nyt on yö, nyt nukutaan!. Sitten lopulta sitä karjuu, että "Pää tyynyyn!" ja tyyppi vetäisee itkukonsertin. Jepajee. Sulaa hulluutta. Ei mulla muuta.

Juttelin just vertaistuki-äidin kanssa, joka painii samojen ongelmien kanssa. Pakkohan tän on olla joku vaihe, joka menee ohi! Jos tää kestää vuosia, niin siitä ei edes halua tietää. Ja on mahtavaa, kun voi jutella jonkun kanssa, joka painii saman shitin kanssa. Ja kun tietää, että sekin on ihan normaali äiti, jolla on hyvät kasvatusmenetelmät. (Niin kuin haluaa itsekin ajatella olevansa.) Joskus vaan mikään ei auta. Unikoulut ei auta, tiukka linja ei auta, neuvottelu ei auta ja kiltti linja ei auta. Lapset tosiaan tietää kidutuksen hienovivahteisimmat piirteet, alkaen tästä "en anna teidän nukkua". Oh brother, mä niin kostan tän, kun olen vanhainkodissa ja mukulat saa huolehtia minusta!

The Wire

Aijai, the Wire on nerokas tv-sarja! Sehän tuli vissiin aikoinaan Ylen kanavilta, mutta tietenkin se hukkui sinne massaan. En oikeastaan edes rekisteröinyt koko sarjaa, mutta kuulin siitä sitten kaveriltani. Niillä sattui olemaan kaudet 1-2 ja toinen kaveri paljasti omaavansa kaudet 3-5, joten ollaan nyt sitten upotettu innolla niitä miehen kanssa. Ihanaa käpertyä kotona sohvan nurkkaan ja laittaa dvd pyörimään. Kulhollinen popcornia, lasi viiniä (Ja limua mulle) ja pimeä ilta ikkunan takana. Kyyyyyl-lä!

Muita mainioita kerralla katsottavia sarjoja on tietenkin Sopranos, Mad men, Grayn anatomia ja True Blood. Mulla ei jotenkin hermo kestä ollenkaan odottaa viikkoa seuraavaa jaksoa, joten dvd-boxit on mun juttu. The Wire on hyvä lahjaidea vaikka dekkareista tykkäävälle ukolle. Ja tykkää siitä mammatkin.

Täältä lisätietoa: http://www.hbo.com/the-wire/index.html