Kerron tässä samalla vähän uudesta babyskistä. Ollaan oltu nyt kotona vähän oli viikon ja hyvin on sujunut. Babynen on aika rauhallinen ja kun se saa nököttää tissiin telakoituneena suuren osan päivästä, se on oikein tyytyväinen. Lisäksi se nukkuu kyllä melkoisessa hulabaloossa, kun isosisko pitää mekkalaa yllä. Ei me kyllä olla pyritty hyssyttelemään tilannetta yhtään, on parempi kun muksu ei totu nukkumaan aina vain hiljaisuudessa (ja pilkkopimeässä).
Tietenkin toi rytmi on babyllä niin, että se nukkuu parhaat päikkärit päivällä ja alkuillasta. Yöllä se haluaa tankata maitoa ja ollaankin oltu ihan kiitettävästi silmät ristissä sitten aamulla. Vedetään vuoropäikkärit miehen kanssa, jotta saadaan nollattua päivällä väsymystasoa. Mutta silti tää on toistaiseksi ollut paljon helpompaa kuin ykkösen kanssa. Ehkä myös siksi, kun ite on paljon rauhallisempi. Asiat menee painollaan ja muksu kiekuu ajallaan, ei se ole niin vakavaa. Joten lapsen rauhallinen asenne on tarttunut muhun - tai toisinpäin.
Mainio piirre tässä muksussa on se, että se ei turhia raivoa. Kaikki perustarpeet kun on hyvin, lapsi on tyytis. Tää tietenkin voi olla hyvin ohimenevää ja tilanteet vaihtuu viikoittain, mutta so far so good. Muistelen, että ekan kanssa oli paljon enemmän itkeskelyä ja hermojen kiristymistä. Siis molempien tahoilta, sekä lapsen, että vanhempien.
Mies on ollut kakkosen tulon jälkeen ehkä vähän väsyneempi kuin ykkösen aikaan? Se ehkä jossain sivulauseessa sanoi, että sille saattaisi riittää kaksi lasta. Noh, kattellaan. Mä olen psyykannut itseäni siihen kolmoseen, mutta ei se nyt kirkon kirjoissa kuulutettu lausunto ole. We'll see. Mut seuraavaan raskauteen mä haluaisin kyl personal trainerin. Suostuiskohan joku lehti tekemään seurantajutun naisesta, joka ei enää halua ottaa 27 raskauskiloa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti