Sunnuntaituumintaa

Meille tulee tänään mun 2 serkkutyttöä visiitille su-pe. Mahtavaa: ilmainen lastenhoito viikoksi, hehe! Olen suunnitellut jo romanttista sushi-settiä ja leffailtaa armaan aviomieheni kanssa. Buahahahahah, katsotaan kauanko huvittaa enää tulla visiitille pääkaupunkiseudulle, kun täällä joutuu heti lapsnakkiin! Oh well, lupaan kyydittää sukulaisia myös muutamassa outletissä ja ehkä Ikeassa, joten ei se pelkkää duunia ole tämäkään visiitti. Ja ihan pyyteettömästi lähden mukaan, tottakai. ;-)

Lapsi ei ole kyllä mikään kauhean hankala hoidettava, koska kun klo 20.00 koittaa, se on niin väskä, että sen voi kantaa punkkaan ja jättää sinne. Yhtenä iltana pidimme sitä vähän myöhempään hereillä, kun odoteltiin toisia sukulaisia kylään. Kun sukulaiset tuli, lapsi nappasi nallen kainaloon ja marssi omaan huoneeseensa. "NYT mä meen nukkumaan." Ihana pikkuriiviö. Lisäksi se nukkuu yöt läpeensä ja mä en voi olla kuin onnellinen siitä. On se touhukas ja päivät menee hulinoidessa, mutta se nukkuu kuin tukki yö- ja päiväunet.

Mulla on hetken omaa aikaa näin sunnuntaina, kun mies on spinning-tunnilla. (Onneksi ei sentään strip aerobicissä..) Se on kiukustunut taas ylöspäin hiipivään painoonsa ja meinaa hoitaa sen miinuslukemaiseksi pikapikaa. Mä yritin eilen vihjailla, kun se teki pannacottaa meille jälkkäriksi, että olisi ehkä helpompaa päästä tavoitteeseen, jos ei söisi kolmea annoskuppia pannacottaa, vaan yhden, mutta ei se voi vastustaa kiusausta. Meillä menee toi herkuttelukerroin muutenkin niin, että mä voin napsia muutaman palan suklaata ja olla ihan tyytyväinen, mutta mies kiskoo koko levyn. Se ei voi olla, jos se tietää kaapissa olevan namia. Sitten se joskus tuskailee, kun on huono olo jonkin kilon ässämix-pussin jälkeen! Niinpä, sitä saattaa käydä niin. Mä toivon, että pikkuriiviö tulee muhun tässä namien syömisessä.

Huolestuttavia merkkejä tosin on ilmassa, sillä se on keksinyt nyt jo, että kaikki mitä me syödään, on jotain maistamisen arvoista. Sitten se tulee väkisin syliin, haluaa osansa jugurtista / paahtoleivästä / keksistä ja mutustelee sitä riemukkaana. Minkäs teet, sitä on niin helläsydäminen, että on antanut periksi sen tomeralle lähestymistavalle: Kädet ilmaan, silmät viiruiksi ja pientä papatusta ilmoille!

Kuuntelin muuten tänään, kun pistin tyttöä päiväunille, kuinka leikkipuistossa joku meidän mukulaa hieman vanhempi tyttö veti ihan hirveät kiukkuraivarit. Sen äiti ei jaksanut enää seisoa sateessa ja kiikuttaa sitä kolmatta tuntia. Joten se otti pimun pois kiikusta ja alkoi tehdä lähtöä. Ja ei hemmetti, mikä meteli siitä syntyi! Pikkumuija veti ihan kauheat raivarit, meni pötkölleen maahan, polki jalkaa ja huusi kuin eläin! Yllättävän hyvin sen maman hermo kesti, sillä se on oikeasti aika raivostuttavaa, kun lapsen yhteistyökyky on nollakantimissa. Se mama huomasi, että mä seurasin tilannetta partsilta ja ilmeisesti se vähän lisäsi sen sietokykyä? Kaippa se ajatteli, että mä katson kulmat kurtussa sitä tilannetta, vaikka mun lähinnä teki mieli huutaa kannustushuutoja sille äidille! "Pysy kovana! Anna huutaa vaan, kyllä se lopulta siihen kyllästyy!" Sitä helposti kuvittelee, että kaikki muut äidit katsoo syyttävällä silmällä, mutta mulla oli ainakin täydet sympatiat sen äidin puolella. Ollaan meinaan väännetty nyt jo ton meidän lapsosen kanssa ihan samoja vääntöjä. Mä en malta odottaa sitä kunnon uhmaikää, kun se nyt on jo tollainen..ööö..luonteikas? It's gonna be such fun!

Mutta niin, mun laatuaika yksikseni jatkunee vielä tunnin, joten menen viettämään sen naistenlehden ja kahvin seurassa. (Ja muutaman piilosuklaasta napatun palasen kanssa.) ;-)