Remontoimisen ihanuudesta

Remontoimisessa on jotain terapeuttista. Siis sellaisessa pienessä pintaremontissa, ei missään helkatin "pura-alkutekijöihin-ja-kokoa-taas -pystyyn -remontissa, se vie terapiaan. On mahtavaa sutia seiniin jotain väriä tai liisteröidä isoja tapettipintoja paikoilleen. Näkee nopeasti, miten se vaikuttaa asunnon ilmeeseen ja miten paljon enemmän oman näköinen siitä tulee. En voi käsittää ihmisiä, joilla on valkoiset seinät. Se on vaan niin borea. Pienellä vaivalla asunnosta saa niin paljon viihtyisämmän. Ja oletteko tsekanneet, miten hurmaavia nimiä nerokkaat maalialan ihmiset on keksineet maaleilleen?! Ei enää mitään ruskea 2367N -sävyä, vaan Ajopuu, Hiekka tai Sahara. Puhumattakaan Toffeesta, Nugaasta tai Vaahtokarkista. Nerokasta!

Mutta jännä, miten exponentiaalisesti remppaaminen on vaikeutunut, kun tää perheemme kolmas jäsen haluaa osallistua myös maalaustalkoisiin. Ainoa sauma, jolloin ehditään miehen kanssa sutia maalia seiniin yhtä aikaa, on silloin, kun lady ottaa päikkäreitä. 1 1/2 tuntia ei ole kovin pitkä aika maalata, vaikka olisi kuinka tehokas. Noh, onneksi seinäpintoja on vain muutama, joihin värejä tulee. Myös muuttaminen on hankalaa potenssiin 10. Joten ostamme kiltisti nekin palvelut Niemen mukavilta sediltä.

Kamojen pakkaaminen sujuu myös erikoisella tavalla: mä pakkaan, lapsi purkaa. Ja hihkuu riemusta. Mä en niinkään hihku. Joten pakkaamistakin tehdään ilta-aikaan. Ja tää kaman määrä on järkyttävä! Olen heittänyt kamaa roskiin pilvin pimein ja vieläkin tuntuu, että sellaista turhaa roinaa notkuu nurkissa. Oikeastaan on myös aika terapeuttista heittää tota turhaa roinaa menemään. Ihmisenhän pitäisi muuttaa aina muutaman vuoden välein, jotta roina ei pääse pesiytymään nurkkiin. Siivoan siis kaapin lisäksi päätäni. Tulkoon feng shui!