Liikunnan jälkeinen ärsytys

Liityin salille. Sellaiseen "perusvihreäsävyiseen" ketjuun tällä kertaa, koska se nyt sattuu olemaan meitä lähin jumppapaikka. Olin aikaisemmin CMS Foreverin jäsen ja tykkäilin siitä salista aika lailla. Noh, "viherketju" ei ihan feng shuissa nyt saavuta Töölön CMS:ää, mutta kaippa siellä itsensä hikiseksi saa. Ihan hyvin siellä ainakin mahtui pumppaamaan ja jumppiin pitää mennä näyttämään ihmisille närhen munat. Mulla on suhteellisen paha kilpailuvietti ja se aktivoituu väistämättä lähes kaikilla ohjatuilla tunneilla. Ei ehkä Zumbassa. Tai en tiedä, en ole vielä kokeillut. ;)

Toisaalta se on ihan mainio kirittäjä tuolla lenkkipolulla (ja miksei jumpassakin), kun joku sisäinen ääni sanoo, että takana tuleva tuulipukumuija yrittää salettiin puskea ohi! Yrittää haastaa mua! EI onnistu, karkuuuuun! Sitten meinaan kuolla siihen spurttiin, mutta koska heikkoutta lenkkipolulla ei näytetä, pitää vaan jatkaa eteenpäin, vaikka sydän meinaa pompata rinnasta ulos. Joten ei ihme, että sitä on aika hyvässä kunnossa. Kävin tänään myös vaa'alla pitkästä aikaa. 66kg. Uuujeee, now we're talking.

Mun kilpailuvietti koki muuten viime viikolla TÄYDELLISEN hetken. Askel kulki purulla kuin ilmassa ja menin pari kierrosta heittämällä. Radan korkeimmalla kohdalla näen horisontissa viilettävän hahmon ja päätän vielä loppumetreillä niitata sen päänahan mun kokoelmaan. Kun kiihdytän sitä kohti, huomaan että ei piru, sehän on mun entinen duunikaveri! Siitä vaan heittämällä miehen ohi ja kiljaisin, että "Kumpi eka alhaalla!?" HAHAAA! Se valitteli huonoa oloaan (tekosyy mun ylivoiman edessä) ja mä katosin kaukaisuuteen. Hieman meinas kone hyytyä siinä vauhdissa, mutta kun pääsin sopivan etäisyyden päähän, himmasin vauhtia ja nauraa hihitin yksikseni. Näytin varmaan aivan skitsolta, mutta who cares? Liikunnan riemua parhaimmillaan.

Oletteko muuten tietoisia, että tollaiseen jumpparespaan pääsee näemmä duuniin, jos on kaksi aivosolua? Tää kannattaa pitää mielessä, jos vaikka tuntee jonkun ameeban, jolla ei ole vielä töitä. Mä nimittäin yritin kommunikoida siinä respassa olevan tytön kanssa ja se oli hyvin haasteellinen tehtävä. Selkeimmät suomenkieliset lauseet oli kuin olisi kiinaa puhunut. Lisäksi halusin ihan selvästi liian vaikeita asioita, kuten "Saanko nähdä teidän lapsiparkin?". Lopulta se suostui näyttämään sen, mutta olihan se aika raskasta, koska sinne piti pistää valot päälle. Kahdella aivosolulla toki sekin homma on aikamoista eforttia, osaan kuvitella. Lopulta se misukka alkoi ärsyttää mua niin paljon, että jotenkin olen edelleen vähän ärtynyt. Liikunnan pitäisi saada hyvät energiat virtaamaan, mutta nyt on päällä vain jähi ja kiukku. Jos mä en jotain jaksa, niin tyhmiä ihmisiä. Tsiisus!

Hiphei, pitäisköhän mun syödä jotain, että verensokeri vähän nousisi? Voisi vaikka piristää vähän tunnelmaa pääkopan sisällä. ;-)