Joskus tuntuu, että on sulaa hulluutta tehdä lapsia. Sulaa hulluutta se on silloin, kun tuo pirun ipana herää kertaa yössä ilmoittamaan, että a)peitto on huonosti b)haluan vettä c) haluan teidän viereen nukkumaan d)joku muu diipadaapa-syy! Voi saatana, mä sanon. Jos se ei saa, mitä se haluaa, se huutaa kuin palosireeni. Ja lähtee alakertaan, koska on "jo herännyt". Ei sitä oikein sänkyyn voi sitoakaan, joten sitä sitten silmät ristissä ilmoittaa, että "Nyt on yö, nyt nukutaan!. Sitten lopulta sitä karjuu, että "Pää tyynyyn!" ja tyyppi vetäisee itkukonsertin. Jepajee. Sulaa hulluutta. Ei mulla muuta.
Juttelin just vertaistuki-äidin kanssa, joka painii samojen ongelmien kanssa. Pakkohan tän on olla joku vaihe, joka menee ohi! Jos tää kestää vuosia, niin siitä ei edes halua tietää. Ja on mahtavaa, kun voi jutella jonkun kanssa, joka painii saman shitin kanssa. Ja kun tietää, että sekin on ihan normaali äiti, jolla on hyvät kasvatusmenetelmät. (Niin kuin haluaa itsekin ajatella olevansa.) Joskus vaan mikään ei auta. Unikoulut ei auta, tiukka linja ei auta, neuvottelu ei auta ja kiltti linja ei auta. Lapset tosiaan tietää kidutuksen hienovivahteisimmat piirteet, alkaen tästä "en anna teidän nukkua". Oh brother, mä niin kostan tän, kun olen vanhainkodissa ja mukulat saa huolehtia minusta!
Joskus kun noiden mukuloiden ihan vauva-iässä heräsin tunnin välein (kun lapsi halus tarkistaa että onko tissit tallessa ja toinen heräili muuten vaan), niin oli kyllä selvästi jonkin asteista mielenvikaisuutta ja raivoa havaittavissa. Luinkin sitten netistä että on olemassa myös kidutuskeino herättää tyyppi tunnin välein. Siltä se tuntuikin :/
VastaaPoistaNythän menee siis jo hyvin ;)