Lomallepaluu

Menen syyskuuksi töihin. Mies on isäkuukauden kotona ja mä menen lomalle duuniin. Aivan ässää. Työ on vanha tuttu, uusin kujein ja on mainiota, että isä saa bondailla tyttärensä kanssa sydämen kyllyydestä. Ja salaa mä olen onnellinen, että voin kadota hetkeksi aikuisten maailmaan ja paeta kotiarkea. Don't get me wrong, rakastan lastani ja sen kanssa viettämääni aikaa, mutta rakastan myös omaa aikaani. Ja tykkään työstäni. Joten tää on win-win tilanne.

Työn hakeminenkin on nykyään aika erilaista. Fb on tuonut pomojen ja alaisten välimatkaa pienemmäksi. Tai ainakin musta tuntuu siltä. Olen laittanut koodia statukseen ja suoria meilejä inboxiin, tehokasta. Sain mun kaksi viimeistä työtä innokkaan facebookkailun ansiosta. Toki saman olisi voinut hoitaa ihan perusmeilillä, mutta fb mahdollistaa sen, että ne ihmiset, joille mä en normaalisti lähettäisi meiliä, huomaavat mun hakevan duunia. Ja samalla sitten saattavat keksiä, että mä voisinkin olla mainio siihen-ja-siihen hommaan. Nerokasta. Joten kurkitaan, mitä mä keksin vuodenvaihteessa. Silloin pitäisi saada töitä pidemmäksi aikaa kuin kuukaudeksi.

Sitten pois työmaailmasta. Takaisin lapsimaailmaan. Hetkeksi. Mä nimittäin suurimman osan aikaa olen mainio mama. Mutta sitten on päiviä, kun mulla meinaa keittää kuuppa tän homman kanssa. Mulla ei ole kauheasti käsiä, minne antaa lasta hoitoon, jotta voin mennä juoksemaan pääni tyhjäksi. On nimittäin aika raskasta olla flunssaisen pikkutytön viihdytyskone. Leikkimään ei voi oikein mennä, ruoka ei maistu, kaikki on kurjaa ja mikään ei ole hyvä. Mä yritän syödä, käydä suihkussa tai istua hetken ajattelematta mitään, mutta joku haluaa mun olevan 24/7 kurkistusleikkejä. Tätä ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta näin se vaan on. Joten kyllä: Anna mulle deadlinet, ylityöt, paskamaiset pomot ja jatkuvasti kaatuvat koneet, mä kestän kyllä. Ja luultavasti olen sen kuukauden jälkeen taas parempi äiti.