Ihana, ihana työ. Meikkis suhaa aamulla officeen (tai kuvauksiin, jos on sellainen päivä) ja musta tuntuu, kuin olisin uudelleensyntynyt! Mä niin diggaan! Valitettavasti tosiasia on se, että vaikka mä kuinka tykkään olla kotona lapsen kanssa, se ei anna mulle samaa kuin mun ura ja työ. Himassa olo lapsen kanssa vaan ei riitä. On varmasti kasapäin äitejä, jotka tykkää olla kotona vuosia putkeen lasten kanssa, mutta mä tarvitsen muutakin. On ihanaa istua hiljaisessa officessa tai leikata ohjelmaa pimeässä editissä. Omaa aikaa mulla ei ole ollut liiaksi ja jopa duuni tuntuu nyt luksukselta, kun saa vain tehdä omia juttujaan. Mulla on muutenkin aika kiva duuni, joten tänne myös palasi mielellään. (Vaikka mulla ei vakkaripaikkaa olekaan, vaan nyt vuodenvaihteessa pitää kehitellä taas uusi pätkäsopimus. Mutta eiköhän me jotain keksitä...)
Himassa on mennyt myös hyvin. Mies on ihan päällikkö ja hoitaa himan&mukulan siinä missä mäkin. Ehkä jopa paremmin. (Tätä en sitten sanonut ääneen, ehhhheheeheh..) Se on meistä nimittäin se siistimpi ja järjestelmällisempi. Ainoa, missä mä voitan, on ruokahuolto. Mutta hei, jos mulle tehdään nakkisoppaa töiden jälkeen, niin mä en valita. Ihan sama, vaikka olis vuorotellen makaronilaatikkoa, nakkisoppaa ja jauhelihakastiketta, musta on vaan mahtavaa, että mies kokkailee sapuskaa duunista nääntyneenä saapuvalle rouvalleen. (Nääntynyt on aika huono sana, koska tätä nykyä mä puhkun energiaa illat pitkät!) Mut oikeasti kannattaisi palkata nyt töihin, koska olen niin täynnä työmotivaatiota ja intoa, että sillä saisi perustettua vaikka uuden tuotantoyhtiön!
Mutta huomaa, että koska mulla on muutakin elämää kuin kökkiä himassa, bloggaamiseen on tullut taukoa. Koittakaa kestää, mä yritän petrata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti